SANOMALEHDET

20.2.2015
Tomi Lähdeniemi Satakunnan Kansan vastaavaksi päätoimittajaksi
Satakunnan Kansan vastaavaksi päätoimittajaksi on 1.3.2015 alkaen nimitetty FM Tomi Lähdeniemi (41). Hän on toiminut lehden määräaikaisena vastaavana päätoimittajana syyskuun 2014 lopusta saakka.  Satakunnan Kansa kuuluu Alma Aluemedian lehtiperheeseen.

Lähdeniemi on työskennellyt Satakunnan Kansassa yli kymmenen vuotta, joista kahdeksan vuotta esimiestehtävissä uutispäällikkönä ja vuoropäällikkönä.

12.2.2015
Helsingin Sanomat luopuu STT:n uutisista
Helsingin Sanomat lakkaa ostamasta STT:n tekstiuutisia kesäkuun lopussa, mutta jatkaa Lehtikuvan asiakkaana. STT-Lehtikuva arvioi parhaillaan, miten Helsingin Sanomien poistuminen vaikuttaa yhtiöön ja sen toimitukseen. Selvitysten on määrä valmistua kevään aikana. Helsingin Sanomien osuus STT:n tekstiuutispalvelun liikevaihdosta on kahdeksan prosenttia. Sanoma Media Finland on STT-Lehtikuvan suurin omistaja 33,1 prosentin osakeosuudella.

Joulukuussa muun muassa Kouvolan Sanomia ja Länsi-Savo-lehteä julkaiseva Kaakon Viestintä ilmoitti lopettavansa yhteistyön STT:n kanssa ja ryhtyvänsä ostamaan sisältöjä Helsingin Sanomilta. STT-Lehtikuvan palveluksessa on noin 150 henkilöä. Suomen Tietotoimisto ja Lehtikuva yhdistyivät maaliskuussa 2010.

4.2.2015
Mikael Liljedahl Helsingin Sanomien digijohtajaksi
Mikael Liljedahl, 34, on nimitetty Helsingin Sanomien digijohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 1.2. alkaen. Hänen vastuualueelleen kuuluu HS:n digitaalisen liiketoiminnan strategia ja sen toteuttaminen. Hän vastaa edelleen myös HS:n palvelukehityksestä ja digipalvelutuotannosta.

Mikael Liljedahl on toiminut aiemmin Sanoma Median Finlandin digitaalisen palvelukehityksen vetäjänä.

4.2.2015
Alma Media Kustannus Oy neuvottelee Kainuun lehtiensä myymisestä
Alma Media Kustannus Oy on käynnistänyt neuvottelut Suomalainen Lehtipaino Oy:n kanssa Alma Median Kainuun lehtiliiketoiminnan myymisestä. Kaupan toteutuessa maakuntalehti Kainuun Sanomat, kaupunkilehti Koti-Kajaani ja kolme tilattavaa paikallislehteä siirtyisivät ostajalle arviolta maaliskuun puoliväliin mennessä.

Alma Media Kustannus Oy kustantaa Kainuussa 7-päiväistä Kainuun Sanomia sekä 2-päiväisiä Koti-Kajaania, Ylä-Kainuuta, Kuhmolaista ja Sotkamo-lehteä, joiden yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2014 oli noin 11,5 miljoonaa euroa.

Alma Media Kustannus Oy:n toimitusjohtaja Kari Juutilainen uskoo, että uusi omistaja vahvana paikallisena yrityksenä kykenee parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen vastatessaan koko sanomalehden tuotantoketjusta.

AIKAKAUSLEHDET

24.2.2015
Kotilieden päätoimittaja ryhtyy yrittäjäksi
Päätoimittaja Leeni Peltonen perustaa viestintäyrityksen. Otavamediassa 25 vuotta työskennellyt Peltonen on luotsannut Kotiliettä viimeiset 10 vuotta. Vuoden 2014 alusta asti Peltonen on toiminut myös Dekon, Maalla-lehden ja Kotiliesi Käsityön (ent. Moda) päätoimittajana.

Hän jatkaa vastaavan päätoimittajan tehtäviä toukokuun loppuun saakka.

13.2.2015
Glorian päätoimittaja vaihtuu
Gloria-lehdissä pitkän uran tehnyt Minna Juti on irtisanoutunut. Ennen nykyistä päätoimittajan tehtäväänsä hän työskenteli Glorian Kodin päätoimittajana sekä Glorian toimitussihteerinä.

Juti on ollut myös tiiviisti mukana rakentamassa monia yhteistyöhankkeita kuten vuoden 2013 kuluttajatapahtumaksi valittua Helsinki Fashion Weekendia, vuotuisia Gloria Fashion Show -tapahtumia ja Helsingin World Design Capital -vuotta juhlistanutta Gloria Design -erikoisjulkaisua.

Uuden päätoimittajan haku käynnistyy välittömästi. Siirtymäaikana Glorian vt. päätoimittajana toimii yrittäjä Elina Yrjölä.

RADIO & TV

16.2.2015
Yle uudistaa tv:n ajankohtaistarjontaansa
Ylen Uutis- ja ajankohtaistoiminta kehittää ja uudistaa television tiistai- ja perjantai-iltojen ajankohtaistarjontansa.

Yle TV1:n perjantai-iltoihin tuodaan uutta yhteiskunnallisesti terävää ja viikonlopun tunnelmaan istuvaa ajankohtaisohjelmaa. Lähetys tehdään Tampereen Mediapoliksesta. A2-brändiä vahvistetaan A2 Teemaillan suuntaan vahvalla verkkopainotuksella. Suunnitelmissa on lähettää Teemailtoja nykyistä useammin. Nykymuotoiset tiistai-iltojen A2- makasiinilähetykset päättyvät vuoden 2015 lopussa. Torstaisin lähetettävä Silminnäkijä-ohjelma panostaa nykyistäkin enemmän verkkoon ja siirtyy syksyllä 2015 kokonaan verkkoon.

11.2.2015
Kari Laakso Nelonen Median liiketoimintajohtajaksi
Kari Laakso on nimitetty Nelonen Median liiketoimintajohtajaksi 1.3.2015 alkaen. Nelonen Median nykyinen liiketoimintajohtaja Pia Kalsta siirtyy Sanoma Media Finlandin toimitusjohtajaksi.

Kari Laakso toimii tällä hetkellä Nelonen Median radioiden johtajana. Laakso on vastannut Nelonen Median radioista vuodesta 2006 alkaen. Kanavavalikoimaan kuuluvat valtakunnalliset kanavat Radio Suomipop, Radio Aalto, Radio Rock ja Loop, sekä pääkaupunkiseudulla toimivat Groove FM ja Metro Helsinki.

Kari Laakso ottaa uudet tehtävät vastaan 1.3.2015. Nelonen Median kanavavalikoimaan radioiden lisäksi kuuluvat televisiokanavat Nelonen, Jim, Liv, Hero, online-videopalvelu Ruutu sekä maksutelevisiopalvelut.

9.2.2015
Jarmo Lampela Yle Draaman päälliköksi
Yle Draaman päälliköksi on nimitetty ohjaaja, taiteen MA Jarmo Lampela (50 v.). Lampela aloittaa tehtävässään 1. toukokuuta.

Jarmo Lampela vastaa Ylen kotimaisesta draamatuotannosta sekä draaman kehittämisestä. Draamapäällikön vastuulla on Ylen omatuotantoinen draama, myös radiodraama sekä tuotantoyhtiöiltä tilatut suomenkieliset teokset ja sarjat.

Lampela on työskennellyt Aalto-yliopiston elokuvaohjauksen professorina ja elokuva- ja lavastustaiteen laitoksen johtajana. Hän on ohjannut tv-, elokuva- ja teatterituotantoja sekä toiminut käsikirjoittajana, dramaturgina ja tuottajana vuodesta 1992.

Ylelle Lampela on ohjannut useita tuotantoja, viimeksi Yle TV2:lla esitettyä Tehdas-sarjaa ja viime kevään lasten Ihan sama -seikkailusarjan.


MUUT

11.2.2015
Pekka Soini siirtyy Sanoma Media Finlandin johdosta
Pekka Soini lopettaa työnsä Sanoma Media Finlandin toimitusjohtajana ja Sanoman johtoryhmän jäsenenä 1.3.2015 alkaen. Hänen seuraajakseen molemmissa rooleissa siirtyy Pia Kalsta, joka tällä hetkellä toimii Nelonen Median liiketoimintajohtajana. Nelonen Median radioiden johtaja Kari Laakso siirtyy Nelonen Median liiketoimintajohtajaksi.

Pekka Soini jatkaa Sanomalla vielä vuoden 2015 loppuun ja tukee uutta johtoa muutosvaiheen yli.

3.2.2015
Vuoden tiedetoimittaja ja Vuoden tiedeviestintä  -palkinnot jaettu
Vuoden tiedetoimittajaksi valittiin Jani Kaaro. Tiedeviestintä-palkinnot annettiin Hyvät ja huonot uutiset -tv-ohjelman tiimille ja Ylen toimittaja Sisko Loikkaselle

Jani Kaaro toimii vapaana toimittajana ja on muun muassa Helsingin Sanomain kolumnisti ja Tiede-lehden pitkäaikainen avustaja. Kaaro on myös kirjoittanut useita tietokirjoja. Vuonna 2013 hän sai Valtion tiedonjulkistamispalkinnon sekä Lauri Jäntin -säätiön palkinnon yhdessä kuvittaja Väinö Heinosen kanssa tekemästään lasten- ja nuortenkirjasta Evoluutio.

Palkinnot jakaa Suomen tiedetoimittajain liitto.

mzugovic@themxgroup.com'

About

This author has yet to write their bio.
Meanwhile lets just say that we are proud contributed a whopping 56 entries.