Tiedottamisen välittömänä tavoitteena on useimmiten kasvattaa yrityksen näkyvyyttä mediassa ja ohjata kävijäliikennettä sen kotisivuille. Jos tiedotteesi eivät kuitenkaan herätä toimittajien tai potentiaalisten asiakkaiden mielenkiintoa, kannattaa tarkistaa oheinen lista ja varmistaa, ettet tee näitä viittä yleistä virhettä omassa tiedotustyössäsi.

1. Katsot työsi päättyvän tiedotteen julkaisuun
Julkaiset tiedotteesi verkossa ja oletat sen leviävän itsestään sinulle tärkeiden toimittajien ja kohderyhmien ulottuville. Tulokset tuottavat kerta toisensa jälkeen pettymyksen tiedotteesi huomioarvon jäädessä vähäiseksi.

Näin korjaat virheen:
Kun julkaiset tiedotteen, jaa sitä aktiivisesti kaikin käytössäsi olevin keinoin.  Jaa tiedotetta sosiaalisen median kanaviin, kuten Twitteriin, LinkedIniin, Google+:aan ja Facebookiin – ohjeista myös kollegasi tekemään samoin. Voit myös julkaista uutisen yrityksesi blogissa tai uutiskirjeessä ja linkittää sen tiedotteeseen.

2. Odotat saavuttavasi huipputuloksia ilmaiseksi
Nykypäivän budjettitietoisina aikoina ilmainen jakelu suoraan omasta sähköäpostista tai maksuttomasta verkkopalvelusta käsin on houkuttelevan edullinen vaihtoehto. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että myös viestintäpalvelujen kohdalla hinnan ja laadun välillä on selvä korrelaatio.

Näin korjaat virheen:
Useimmat maksulliset palvelut ovat varsin kohtuuhintaisia ja myös tarpeisiisi räätälöitäviä, joten voit valita aluksi pienemmän kokonaisuuden ja laajentaa sitä, mikäli tiedotettavaa on enemmän. Ammattilaisten ylläpitämä palvelu varmistaa tiedotteellesi kohdennetun jakelun ohella hakukoneoptimoidun verkkonäkyvyyden, kun taas ilmaispalvelut toimivat usein epäluotettavasti eivätkä mahdollista riittävää kohdennusta.

3. Julkaisemillasi “uutisilla” ei ole todellista uutisarvoa
Tiedotteesi voi saada nuivan vastaanoton myös siksi, ettei sillä ole todellista uutisarvoa yrityksesi ulkopuolella. On hyvä muistaa, etteivät yrityksen sisäiset nimitys- tai tuoteuutiset välttämättä kiinnosta toimittajia. Keskity siis tiedotteissasi mahdollisimman uutispitoiseen sisältöön!

Näin korjaat virheen:
Tarkastele tiedotettasi kriittisesti luonnosteluvaiheessa ja kysy itseltäsi, näkisitkö sen uutisotsikkona esimerkiksi sanomalehden etusivulla. Mikäli tiedotteesi sopisi paremmin sisäsivujen teemaosioon, kannattaa julkaista  teksti mieluummin esimerkiksi blogipostauksen muodossa.

4. Tiedotteesi otsikko ei sytytä lukijoita
Tiedotteesi aihe saattaa olla hyvinkin mielenkiintoinen, mutta siitä ei ole juurikaan hyötyä, mikäli otsikointi ei herätä lukijoiden kiinnostusta. Harmaaseen massaan vaipuva otsikointi vie mukanaan kiinnostavimmankin uutisen, ja tiedotteen laatimiseen sekä julkaisuun käyttämäsi aika menee hukkaan.

Näin korjaat virheen:
Tutustu suosikkiblogiesi postauksissa käytettyihin otsikoihin. Ne ovat usein kirjoitusasultaan perusuutisointia raikkaampia ja iskevämpiä, joten voit saada niistä hyvää inspiraatiota lukijoidesi huomion kiinnittämiseksi.

5. Tiedotuksesi on satunnaista
Tiedotat säännöllisen epäsäännöllisesti muutaman kerran vuodessa, eivätkä tiedotteesi herätä suurta huomiota tai ohjaa merkittäviä kävijävirtoja kotisivuillesi.

Näin korjaat virheen:
Mikäli mahdollista, pyri tiedottamaan säännöllisen julkaisuaikataulun mukaisesti. Johdonmukaisella tiedotuksella ohjaat toimittajat myös aiemmin julkaisemasi materiaalin pariin, jolloin voit tuoda esille yrityksesi viimeaikaisia uutisia ja tapahtumia. Muista myös hyödyntää monipuolisesti eri kanavia ja täydennä lehdistötiedotteita esimerkiksi yrityksellesi ajankohtaisiin aiheisiin syvällisemmin pureutuvilla blogiteksteillä.

Lue Cision US:n alkuperäinen englanninkielinen blogipostaus täältä.

mzugovic@themxgroup.com'

About

This author has yet to write their bio.
Meanwhile lets just say that we are proud contributed a whopping 56 entries.