SANOMALEHDET

1.7.2015
Alma Media myy Kuriiri-lehden Ranualta
Alma Median tytäryhtiö Alma Media Kustannus Oy myy Ranualla ja Posiolla ilmestyvän joka kotiin jaettavan Kuriiri-lehden. Heinäkuun 1. päivästä lähtien lehden uusi kustantaja on Kuriirilainen Oy, jonka omistaa lehden nykyinen henkilöstö.

Kuriiri ilmestyy kerran viikossa. Lehti jaetaan kaikkiin talouksiin Ranualla ja Posiolla. Lisäksi neljäsosa 6300 kappaleen painoksesta jaetaan tilauspohjaisena jakelualueen ulkopuolelle. Lehden palveluksessa olevat neljä henkilöä siirtyvät perustamansa yhtiön palvelukseen vanhoina työntekijöinä.

RADIO & TV

1.7.2015
Ylen Tanssiva karhu Eino Santaselle ja Kääntäjäkarhu Pauliina Haasjoelle ja Peter Mickwitzille
Yleisradion vuoden 2015 Tanssiva karhu -runopalkinto on myönnetty Eino Santaselle kokoelmasta Tekniikan maailmat. Kääntäjäkarhun saivat Pauliina Haasjoki ja Peter Mickwitz runosuomennoksesta Gunnar Björlingin Auringonvihreä.

Palkintoraadin jäsenet olivat tänä vuonna puheenjohtajana runoilija Merja Virolainen, Ylen kulttuuritoimittajat Minna Joenniemi ja Marit Lindqvist sekä näyttelijä/tuottaja Erja Manto. Vuodesta 1994 alkaen jaettu Tanssiva karhu -palkinto jaettiin 1.7.2015 Kajaanin runoviikolla.Tanssivan karhun palkintosumma on 3500 euroa, Kääntäjäkarhun 1000 euroa.

5.8.2015
MTV tuo markkinoille rahaston
MTV on mukana luomassa uudenlaista rahoitusmallia, joka vauhdittaa kasvuyritysten toimintaa. Media For Equity (M4E) -rahasto tarjoaa kasvuyrityksille valtakunnallista medianäkyvyyttä vastineeksi osakkeista.

​M4E-rahasto tukee kasvuyrityksiä, joiden tuotteet on suunnattu ensisijaisesti suomalaisille kuluttajille, mutta joiden resurssit eivät mahdollista laajaa valtakunnallista markkinointia. Rahaston avulla yritykset saavat käyttöönsä laajasti kuluttajat tavoittavan mediavalikoiman: tv-, radio- ja verkkomainontaa MTV:n medioissa. Vastineeksi rahasto saa yrityksen osakkeita tai myöntää sille esimerkiksi pääomalainan. Rahasto toimii siis kuten pääomasijoitusrahasto, mutta operoi rahapanoksen sijaan medianäkyvyydellä. MTV on rahastossa osakkaana. Rahaston valmistelusta ja tekemisestä vastaa M4E Finland Management Oy.

5.8.2015
MTV vahvistaa hallitustaan
MTV vahvistaa hallitustaan kolmella uudella jäsenellä kesän jälkeen. Hallitukseen tulevat Tiedon teollinen internet -liiketoiminnan johtaja Taneli Tikka, Rovion markkinointijohtaja Blanca Juti sekä Bonnierin liiketoiminnan kehityksestä ja strategiasta vastaava johtaja Jan Lund.

17.8.2015
Ylen uuden valtakunnallisen palvelun nimeksi Yle FOLK
Yle FOLK on kaikille avoin, verkkopohjainen palvelu, joka kuratoi monipuolisesti internetin ilmiöitä sekä julkaisee suomalaisten itse tekemiä mediasisältöjä verkossa, televisiossa ja radiossa.

Lokakuun 2. päivä avattavan palvelun nimi ratkesi julkisen nimikilpailun kautta. Nimiehdotuksia vastaanotettiin yli 400 ja niistä äänestettiin Ylen sisällä sekä palvelun tekijöiksi hakeneiden kuraattorien keskuudessa. Yle FOLK -nimen keksi porilainen Tuomas Pohjola.

19.8.2015
Jarkko Nordlundista MTV:n uusi toimitusjohtaja
Universal Music Finland & Balticin toimitusjohtaja Jarkko Nordlund on valittu MTV Oy:n toimitusjohtajaksi. Kokenut viihdealan ja maksutelevisio-liiketoiminnan osaaja Nordlund aloittaa tehtävässään tammikuussa 2016.

MTV:n toimitusjohtajana toimii vuoden loppuun Jani Koskinen, joka siirtyy vuoden alusta yhtiön varatoimitusjohtajaksi vastaamaan yhtiön strategiasta, hallinnosta ja taloudesta.

MUUT

2.7.2015
Allerin uudeksi digipäätoimittajaksi Veera Luoma-aho
Allerin uudeksi digipäätoimittajaksi on nimitetty VTM Veera Luoma-aho. Digipäätoimittajan tehtävä on Allerilla uusi ja kuuluu uuteen journalistiset sisällöt yksikköön. Luoma-aho vastaa Allerin brändien digitaalisista sisällöistä ja rakentaa myös kokonaan uusia digitaalisia sisältöbrändejä ja -konsepteja suoraan kuluttajille tai sisältömarkkinointina.

Veera Luoma-aho työskentelee tällä hetkellä päätoimittajana palkitussa naisten aikakauslehdessä Oliviassa, jonka printtilehtenä ilmestyminen päättyy syksyllä. Luoma-aho on perehtynyt digitaaliseen sisällöntuotantoon muun muassa visiting scholarina Kalifornian Berkeley-yliopistossa. Aiemmin hän on työskennellyt Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä ja Ylellä.

mzugovic@themxgroup.com'

About

This author has yet to write their bio.
Meanwhile lets just say that we are proud contributed a whopping 56 entries.