2.10.2017

MTV uudisti markkinoinnin mallinsa.

Yhtiö selkeyttää markkinoinnin ja tutkimuksen toimintamallejaan tuomalla ne keskitetyn palvelumallin sijaan suoraan liiketoimintayksikköjen etulinjaan.

Yle jatkaa STT:n asiakkaana

Yle jatkaa STT:n asiakkaana uutis- ja kuvapalveluissa sekä suunnittelupalveluissa. Sopimus on 1.1.2018 alkaen voimassa toistaiseksi. STT:n tulevaisuudesta on syksyn aikana käyty paljon keskustelua. Petterssonin mukaan Ylen kanssa tehty sopimus osaltaan helpottaa STT:n asemaa, mutta ei ratkaise sen talousongelmia.

Ville-Mikko Korkka aloitti Veikkausliigan markkinointijohtajana

Ennen nimitystään Korkka on työskennellyt liikkeenjohdon konsulttina kuluttajaliiketoiminnassa operoiville asiakkaille konsulttiyritys Treadstonen kautta. Korkalla on kokemusta markkinoinnin ja liiketoiminnan kehittämisestä johto- ja asiantuntijatehtävissä niin Suomessa kuin ulkomailla. Työuraansa hän on luonut muun muassa fintech-, peli-, viihde- ja urheilusektoreilla sekä digi- ja markkinointitoimistoissa. Koulutukseltaan Korkka on liikunnan yhteiskuntatieteiden maisteri ja BBA.

Oikotie ostaa asuntomyynnin- ja markkinoinnin palveluja tuottavan LKI-Asiantuntijapalvelut Oy:n liiketoiminnan

LKI-Asiantuntijapalveluiden tuotevalikoimaan kuuluu kiinteistönvälitysjärjestelmä PDX+ ja PDX Construction, joka on uudiskohteiden asuntomyynnin ja -markkinoinnin työkalu rakennusliikkeille. Palvelun avulla kiinteistönvälittäjät ja rakennusliikkeet voivat digitalisoida työvaiheita ja keskittyä palvelemaan asiakkaita. Järjestelmää käyttää yli 220 yritystä, 250 toimistoa ja yli 1800 käyttäjää. Kaupan mukana LKI-Asiantuntijapalveluiden työntekijät siirtyvät Oikotien palvelukseen.

Tom of Finland -digikampanjalle Campaign of the Year -pääpalkinto Berliinissä

Bob the Robotin ja Viestintätoimisto Manifeston #IAMTOMOFFINLAND-kampanja on voittanut arvostetun Digital Communication Awards -kilpailun pääkategorian, Campaign of the Year, kilpailun päätösgaalassa Berliinissä. #IAMTOMOFFINLAND -kampanjan tavoitteena oli lisätä Tom of Finland -elokuvan näkyvyyttä, kasvattaa kiinnostusta elokuvaa kohtaan sekä aktivoida kuluttajia ottamaan kantaa elokuvan arvojen rohkeuden, rakkauden ja vapauden puolesta.

4.10.2017

Sari Männistöstä Dinglen asiakkuusjohtaja ja johtoryhmän jäsen

Männistö on työskennellyt viimeksi Adsek Oy:n Account Directorina.

6.10.2017

Ilkka Mattilasta Smartumin myynti- ja markkinointijohtaja

Viimeksi Mattila on työskennellyt SOK:n palveluksessa tittelillä Head of Marketing Process. Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa Granon myynti- ja markkinointijohtajana

8.10.2017

Joukko nimekkäitä tutkijoita ja toimittajia on irtisanoutunut perustaakseen uuden verkkomedia Mustread.fi:n

Uusi verkkomedia tarjoaa sisältönsä päättäjäeliitille ilmaiseksi, muut maksavat. Varsinainen raha tulee natiivimainonnasta, jota toteutetaan yhdessä asiakkaan kanssa. Natiivimainonta tarkoittaa median oman sisällön näköistä sisältöä, jonka kuluttajan pitäisi tunnistaa mainonnaksi.

11.10.2017

Johanna Sumuvuori lehdistövirkamieheksi Lontooseen

Ulkoministeriö on nimittänyt Sumuvuoren Suomen Lontoon-suurlähetystön lehdistövirkamieheksi 1. joulukuuta 2017 lähtien. Tehtävä on määräaikainen, 31.7.2020 saakka. Sumuvuori siirtyy ulkoministeriöön Suomen Lontoon instituutin yhteiskunta- ja kulttuuriohjelman päällikön tehtävästä, jossa hän on toiminut vuodesta 2015 lähtien vastuualueinaan tasa-arvo, koulutus ja avoin demokratia.

Markus Nieminen TBWA:n sisältö- ja vaikuttajamarkkinoinnista vastaavaksi johtajaksi

Nieminen on Dynamo & Sonin perustajaosakas, ja hän työskenteli digitaalisista asioista vastaavana johtajana. TBWA\Helsingissä Nieminen siirtyy luovan johtajan rooliin ja ottaa vastuun sisältö- ja vaikuttajamarkkinoinnin kokonaisuudesta.

Jere Nurminen Ylen viestinnän päälliköksi

Nurminen vastaa maaliskuusta alkaen Ylen ulkoisesta ja sisäisestä viestinnästä ja työskentelee viestintätiimin esimiehenä. Nurminen vastaa myös Ylen mediayhteyksistä sekä yhtiöviestinnän kokonaisuuden kehittämisestä.

16.10.2017

Kaakon Viestintä aloittaa yt-neuvottelut

Länsi-Savo-konserniin kuuluva mediayhtiö Kaakon Viestintä aloittaa yt-neuvottelut, jotka voivat johtaa henkilöstövähennyksiin. Mikkelissä kotipaikkaansa pitävä Kaakon Viestintä julkaisee muun muassa Mikkelissä ilmestyvää Länsi-Savoa, Savonlinnassa ilmestyvää Itä-Savoa ja Lappeenrannassa ilmestyviä Etelä-Saimaata.

Toimittajat ovat tyytyväisimpiä Ilmarisen mediayhteistyöhön

Suomalaiset toimittajat ovat tyytyväisimpiä Ilmarisen mediayhteistyöhön, ilmenee Taloustutkimuksen toteuttamasta Aalundin PR-barometri, business 2017 -selvityksestä. Taloustutkimus kysyi toimittajilta tyytyväisyystekijöissä yleistä tyytyväisyyttä mediayhteistyöhön sekä tarkemmin tyytyväisyyttä yritykseen ja sen viestintäosastoon. Yritystä koskevat tekijät olivat tyytyväisyys tiedon saatavuuteen, avoimuus toimittajia kohtaan ja asiantuntijoiden kyky selkeään ilmaisuun.

Markku Mantilasta Coronarian viestintäjohtaja

Oululainen Coronaria on valinnut uudeksi viestintäjohtajakseen entisen valtioneuvoston viestintäjohtaja Markku Mantilan. Mantilan perustama viestintäyritys Commanti kehittää Coronarian viestintää noin kahden vuoden mittaisen kehittämisohjelman puitteissa. Mantila toimii yhtiön viestintäjohtajana kehittämisohjelman ajan.

Coronaria on terveydenhuollon yritys. Se arvioi liikevaihtonsa olevan tänä vuonna noin 130 miljoonaa euroa. Mantila on aiemmin toiminut Kalevan päätoimittajana. Mantila on myös toiminut Vaasassa ilmestyvän Pohjalaisen vastaavana päätoimittajana.

Rainer Lindqvist Ehrenstråle-toimiston liiketoimintajohtajaksi

Rainer Lindqvist on vaihtanut toimistoa Omnicom Groupin sisällä. DDB Helsingin toimitusjohtajana pitkään työskennellyt Lindqvist on nyt ruotsalaisen Ehrenstråhle-markkinointitoimiston Business Director.

17.10.2017

Uusia kohderyhmiä Sanoman TV-mainontaan

Sanoma Media Finland on lanseerannut uusia kohderyhmiä televisiomainontaan. Jatkossa mainontaa on mahdollista kohdentaa kuluttajien kiinnostusten perusteella Nelonen Median tv-kanavilla Nelonen, Liv, Jim ja Hero.

Mainostajille on tarjolla yhdeksän katsojien kiinnostukseen perustuvaa kohderyhmää, joita ovat esimerkiksi kauneudenhoito ja ulkonäkö, ruoanlaitto harrastuksena, sisustus ja remontointi, autoilu ja moottoripyöräily.

Viestintä noussut kannattavimpien alojen kärkisijoille muiden korkean osaamisen palveluiden joukkoon

Kauppalehden selvityksen mukaan suhdetoiminta- ja viestintäpalvelut ovat kohonneet Kauppalehden selvityksessä sijalle neljä tilintarkastuksen ja kääntämispalveluiden perään. Viimeiset kolme vuotta viestintäala onkin ollut hyvin vahvassa kasvussa.

Viestintäkonserniksi laajentunut Parcero uudisti tapahtumiin keskittyneen tytäryhtiönsä toiminnan ja nimen

Turkulaislähtöinen sisältömarkkinointitoimisto Parcero on uudistanut palveluvalikoimaansa tytäryhtiönsä kautta. Parceron yleisötapahtumiin keskittynyt tytäryhtiö toimi aiemmin nimellä Rito Secreto. Nyt nimi on muutettu Parcero Liveksi.

19.10.2017

Nielsen voi vihdoin selvittää Netflixin hittisarjojen katsojamäärät

Television katsojalukuja selvittävä tutkimusyhtiö Nielsen kertoo, että yhtiö pystyy nyt keräämään yksityiskohtia suoratoistopalveluissa, kuten Netflix ja Amazon, esitettävien sarjojen katselusta. Kyseessä on Nielsenin uusi palvelu, jonka se lanseerasi keskiviikkona. Nielsenin mukaan useat televisiokanavat ja studiot, kuten ABC ja NBC ovat jo ottaneet palvelun käyttöön. Nielsen jakaa suoratoistopalvelujen katselulukuja maksaville asiakkailleen.

Ranskalainen tuotantoyhtiö Lagardère Studios ostaa enemmistön Aito Mediasta

Lagardère Studios ostaa enemmistön suomalaisesta Aito Mediasta. Lagardère Studios korvaa järjestelyssä kanadalaisen KEW Media -yhtiön. Aito Media on profiloitunut viihteeseen ja faktaohjelmiin. Sen ohjelmia ovat muun muassa Ville Haapasalon matkailusarjat, Huutokauppakeisari sekä Poliisit-sarja. Tänä syksynä yhtiö tuottaa ohjelmia kuten Järjen Jättiläinen, Gladiaattorit ja Napakymppi.

20.10.2017

Anssi Peltokangas P+SBD:n toimitusjohtajaksi

Digitaalisen markkinoinnin ja myynnin toimisto P+SBD on nimittänyt uudeksi toimitusjohtajakseen Anssi Peltokankaan. Peltokangas on aikaisemmin työskennellyt P+SBD:n operatiivisena johtajana. Samalla P+SBD jakaa liiketoimintansa neljään sisäiseen yksikköön, jotka toimivat mediaostamisen, markkinoinnin automaation, sisältöjen sekä teknologian ja analytiikan palvelujen parissa.

Teemu J. Kammonen Ylen aluetoimitusten mediadeskin esimieheksi

Ylen Uutis- ja ajankohtaistoiminnan uusi Mediadeski aloittaa toimintansa Tampereen Mediapoliksessa. Deskin esimieheksi on nimitetty Teemu J. Kammonen ja tuottajaksi Sarita Blomqvist. Kammonen siirtyy Yleen Alma Talentista kehityspäällikön tehtävistä. Hän on aiemmin työskennellyt myös Uuden Suomen toimittajana ja uutispäällikkönä. Blomqvist on tällä hetkellä Ylessä Perjantain toimittajana. Aiemmin hän on työskennellyt Yle Turun toimituksessa.

23.10.2017

Hasan & Partnersille ja Valiolle Grand Prix -palkinnon Golden Drum -festivaaleilla

Hasan & Partnersin Valio Gefilukselle tekemä ”Lick-hiker’s Guide to Inner Strength” -dokumenttifilmi voitti Grand Prix -palkinnon kategoriassa Branded Content and Entertainment. Dokumenttifilmin tuotannosta vastasivat Cocoa Mediaproductions ja Dagmar Helsinki.

LähiTapiola vahvistaa ja monipuolistaa viestintäänsä

LähiTapiola uudistuu perinteisestä vakuutusyhtiöstä elämänturvayhtiöksi. Suuren muutoksen kynnyksellä kysytään vaikuttavaa viestintää ja entistäkin tiiviimpää dialogia eri sidosryhmien kanssa. Jari Viljemaa on valittu LähiTapiolan sosiaalisen median päälliköksi. Viljemaa saapuu LähiTapiolaan Hurja Medialta. Niklas Mannfolk on LähiTapiolan uusi ulkoisen viestinnän asiantuntija vastaten alueyhtiöiden suuntaan tehtävästä yhteistyöstä. Niklas on aikaisemmin toiminut RKP:n lehdistöpäällikkönä ja analyytikkona viestintätoimisto Miltton Networksissa. Lisäksi Laura Glad aloitti LähiTapiolan ulkoisen viestinnän tiedottajana vastuullaan erityisesti sisällöntuotanto ja hän toimii LähiTapiolan verkkosivujen uutishuoneen päätoimittajana. Laura tuli LähiTapiolaan Ilta-Sanomista ja on työskennellyt toimittajana myös mm. MTV:llä ja Keskisuomalaisessa.

24.10.2017

Kaisa Barkman Castrén & Snellmanin viestintä- ja markkinointijohtajaksi

Kaisa Barkman on nimitetty asianajotoimisto Castrén & Snellmanin viestintä- ja markkinointijohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Barkman aloittaa uudessa tehtävässään 13.11.2017. Kaisa Barkman on työskennellyt aiemmin muun muassa eläinlääkäriasemaketju Evidensian markkinointi- ja viestintäjohtajana ja mediatoimisto Happi Mindsharen varatoimitusjohtajana.

Karoliina Partanen Keskon viestintäjohtajaksi

Karoliina Partanen on nimitetty Kesko-konsernin viestintäjohtajaksi 1.11.2017 alkaen. Aiemmin Partanen on toiminut Keskon päivittäistavarakaupan viestintäjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä. Ennen Keskoon siirtymistään Partanen työskenteli Metsossa globaaleissa viestinnän ja markkinoinnin johtotehtävissä sekä viestintäkonsulttina viestintätoimisto Pohjoisranta Burson-Marstellerissa.

Salomaa-Yhtiöt perusti uuden toimiston

Salomaa-Yhtiöt ja Jari Aalto-Setälä ovat perustaneet uuden toimiston. Rabbit in a Hat keskittyy brändin kehittämiseen.

25.10.2017

Helsingin Uutiset pilotoi uutta sovellusta, joplla lukijat voivat ilmaista uutisten herättämät tunteet

Mediatalo Keskisuomalaiseen kuuluva Helsingin Uutiset pilotoi verkkolehtensä artikkeleissa uutta suomalaista NayaDaya®-sovellusta. Sovelluksen avulla lukijat voivat ilmaista, minkälaisia tunteita uutiset heissä herättävät sekä nähdä myös muiden lukijoiden reaktiot uutisiin.

 

30.10.2017

Tamperelainen radiokanava 957 tekee paluun

Tamperelainen paikallisradio Radio 957 eli Ysiviisseiska tekee paluun. Vuonna 2012 kuopattu tamperelainen kanava aloittaa lähetyksensä viiden vuoden tauon jälkeen keskiviikkona 1.11, kun Suomen kaupallisen radion markkinajohtaja Bauer Media palauttaa perinteikkään kanavan radiokartalle.

Mainostoimisto Briiffin toimitusjohtaja Jonne Saivosalmi osti 15 prosenttia yrityksen osakekannasta.

Toimiston perustaja Pentti Antikainen ja hänen perheensä jatkavat edelleen mainostoimisto Briiffin pääomistajina.

Suomen parhaat some-vaikuttajat on valittu The Blog Awards -kilpailussa

Gaalassa palkittiin vaikuttajia viidessätoista eri kategoriassa. Harrastus: Hydraulic Press Channel; Kauneus: Henry Harjusola; Keskustelunherättäjä: Tuure Boelius; Koti: Musta Ovi; Lifestyle: Mustarttu; Matka: Fall Into Finland; Muoti: Alexa Dagmar; Parhaimmat naurut: Kasper Strömman; Perhe: Mamma Rimpuilee; Positiivisin: Pesojoonas; Ruoka: Vanelja; Terveys ja hyvinvointi: Piia Pajunen; Tulokas: E20; Visuaalisin: Mansikkka; Yleisön suosikki: Iina-Katariina; Vuoden tuloksellisimpana vaikuttajamarkkinointikampanjana palkittiin Picnic Finlandin #picnicfreda28.

31.10.2017

MTV uudistaa Katsomo.fi:n

MTV on laittanut verkkopalvelu Katsomo.fi:n kokonaan kirjautumisen taakse. Lisäksi yhtiön on MTV:n toimitusjohtaja Jarkko Nordlundin mukaan investoinut paljon rahaa datan hallintaan ja it-arkkitehtuuriin.

About

208.100.0.117