4.9.2017

Suvituuli Tuukkanen vaihtaa Hasan & Partnersin Veikkaukseen

Rahapeliyhtiö Veikkaus on nimittänyt Suvituuli Tuukkasen brändijohtajakseen. Tuukkanen siirtyy Veikkaukseen Hasan & Partnersin strategiajohtajan työstä. Hän aloittaa Veikkauksella lokakuun alussa.

Suomenruotsalaiset mediatalot luopuvat STT:n uutispalvelusta

Suomenruotsalaiset mediatalot KSF Media ja HSS Media luopuvat STT:n ruotsinkielisestä uutispalvelusta FNB:stä. Muun muassa Hufvudstadsbladetia kustantava KSF media ja Pohjanmaalla ruotsinkielisiä lehtiä julkaiseva HSS Media keskittävät yhteistyönsä suomenruotsalaiseen uutispalveluun Svensk Presstjänstiin marraskuun alusta alkaen.

5.9.2017

Rovion viestintä- ja sijoittajasuhdejohtajaksi Rauno Heinonen

Heinonen siirtyi Rovion palvelukseen Alma Mediasta, missä hän työskenteli vuodesta 2007 viestinnästä, sijoittajasuhteista ja yritysvastuusta vastaavana johtajana.

6.9.2017

Kirsi Pihan Rytmihäiriö pokkasi Kultasulan

Kirsi Pihan Rytmihäiriö on valittu Kultasulka 2017 -kilpailun voittajaksi. Hopeasulalla palkittiin Jukka Saksin teos Johtaja on media. Tulokset julkistettiin Markkinoinnin viikolla 6. syyskuuta 2017. Kultasulka 2017 -kilpailu etsi teoksia, jotka ovat kehittäneet markkinointi- ja viestintäalaa. Kilpailun järjestivät yhteistyössä Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden Liitto (MTL) ja viestintätoimisto Manifesto.

7.9.2017

Susanna Niinivaara LVM:n viestintäjohtajaksi

Valtioneuvosto nimitti 7. syyskuuta 2017 liikenne- ja viestintäministeriön viestintäjohtajaksi yhteiskuntatieteiden maisteri Susanna Niinivaaran. Niinivaaran viisivuotinen toimikausi alkaa 9. lokakuuta 2017. Niinivaara on työskennellyt ulkoasiainministeriön palveluksessa, Suomen Pietarin pääkonsulaatissa lehdistövirkamiehenä vuodesta 2013 lähtien. Tätä ennen hän on toiminut toimittajana ja konsulttina Pantterimedia Ky:ssä sekä toimittajana ja kirjeenvaihtajana Helsingin Sanomissa.

8.9.2017

Yhä useampi mediayhtiö pystyi kasvattamaan liikevaihtoaan vuonna 2016

Kymmenestä suurimmasta mediayhtiöstä peräti neljä pääsi kasvu-uralle viime vuonna. Vielä vuonna 2015 kaikki kymmenen suurinta yhtiötä kutistuivat. Viime vuonna kärkikymmeniköstä kasvuun ylsivät Yleisradio, Alma Media, TS-Yhtymä ja Keskisuomalainen. Ennallaan pysyivät Otava ja A-lehdet. Sanoman, MTV:n, Fonectan ja Nordic Morningin liikevaihdot supistuivat.

Tubecon laajenee kuuteen uuteen maahan

Tubecon on tehnyt aiesopimukset areenatapahtumien järjestämisestä paikallisten lisenssikumppanien kanssa Sveitsissä, Itävallassa, Italiassa, Virossa, Latviassa ja Romaniassa. Entuudestaan tapahtumalla on lisenssikumppanit Suomessa, Ruotsissa ja Espanjassa.

Heikki Tammisesta perussuomalaisten eduskuntaryhmän tiedottaja

Salolainen kaupunginvaltuutettu Heikki Tamminen (ps.) aloittaa ensi viikolla perussuomalaisten edustuntaryhmän tiedottajana ja valiokunta-asiantuntijana. Aikaisemmin hän on toiminut kansanedustaja Ville Vähämäen (ps.) eduskunta-avustajana ja europarlamentaarikko Jussi Halla-ahon (ps.) kotimaan avustajana.

11.9.2017

Uusi radiokanava HitMix aloitti syyskuussa

Uusi 90-luvun ystäviä superpalveleva radiokanava HitMix aloittaa lähetyksensä perjantaina 15. syyskuuta. Nelonen Median ja Mediatakojien yhteisen kanavan kuuluvuusalueella asuu lähes kolme miljoonaa suomalaista, ja tavoitteena on laajentaa kanava valtakunnalliseksi. 90-luvun musiikkiin painottuva kanava on maailmanlaajuisestikin ainutlaatuinen.

12.9.2017

Nelonen media uudistaa tv-organisaatiotaan – Ville Toivosesta televisiojohtaja

Nelonen Median televisio-organisaatio uudistuu niin, että aiemmin erillisissä organisaatioissa toimineet televisiokanavien ja Ruudun sisältötiimit yhdistyvät. Uuden tv-organisaation johtoon on nimitetty Nelonen Medialla aiemmin kanavajohtajana toiminut Ville Toivonen. Televisiokanavakohtaisia kanavapäälliköitä ei enää ole uudessa organisaatiossa. Muutos tarkoittaa myös sitä, että TV-kanavien ja Ruudun ilmaiset ja maksulliset sisällöt hankitaan ja suunnitellaan yhtenä kokonaisuutena.

13.9.2017

Vilja Perttolasta Booky Groupin viestintäjohtaja

Perttola vastaa Booky.fi:n ja BTJ Finland:in muodostaman konsernin markkinoinnista ja viestinnästä. Aikaisemmin Perttola on työskennellyt Bonnier Kirjat Oy:n viestintäpäällikkönä sekä toiminut Bazar Kustannuksen viestintäpäällikkönä ja Suomen Messut Osuuskunnan tiedottajana vastuullaan muun muassa Helsingin kirjamessujen viestintä ja markkinointi.

Kaleva ostaa paikallisten tarjousten markkinapaikka Offerillan

Kaleva Oy jatkaa laajenemista digitaalisiin markkinoinnin ja mainonnan kanaviin ostamalla enemmistön paikallisten tarjousten markkinointialustaa kehittävästä Offerillasta. Samalla Kalevan toiminta laajenee Oulusta ja Helsingistä koko maan kattavaksi.

Syöpäjärjestöjen viestintä ja Syöpäsäätiön varainhankinta yhteen

Syöpäjärjestöjen viestintä ja Syöpäsäätiön varainhankinta yhdistettiin 1.6. Yhdistymisellä pyritään vahvistamaan molempien toimintaa.

Elina Moisio Miltton Networksin osakkaaksi ja johtavaksi asiantuntijaksi

Moisio on työskennellyt aiemmin ympäristöministeri Ville Niinistön, työministeri Anni Sinnemäen sekä Tarja Cronbergin erityisavustajana. Ennen Milttonille siirtymistään Moisio työskenteli työmarkkinakeskusjärjestö Akavan yhteiskuntavaikuttamisen parissa.

Juuso Mäkilähde liittyy Radio Suomipopin tähtikaartiin

Juuso Mäkilähde tekee paluun radioon. Hän juontaa lokakuun alusta alkaen Radio Suomipopin uutta iltapäivälähetystä. Radio Suomipop vahvistaa rivejään, kun muun muassa Suomen surkein kuski ja Villi kortti -ohjelmista tuttu Juuso Mäkilähde palaa radioon. Juuso juontaa tänään Nelosella alkavaa Idolsia , ja hänet nähdään myös ensi keväänä Selviytyjät Suomi -kisan juontajana.

16.9.2017

Aamulehti ottaa käyttöön sukupuolineutraalit tittelit – eduskunnan puhemies on jatkossa puheenjohtaja

18.9.2017

Nordic Morning niputtaa viisi toimistoa saman brändin alle

Tulospohjaiseen markkinointiin ja palvelumuotoiluun erikoistunut Nordic Morning yhdistää viisi toimistoa oman brändinsä alle. Suomessa Ottoboni, Sitrus, Seed ja Klikki yhdistyvät yhdeksi toimistoksi, jonka nimetty Nordic Morning Finlandiksi. Myös digitaaliseen analytiikkaan erikoistunut CountQuest yhdistyy Nordic Morning -brändin alle.

19.9.2017

YouTube-videoverkosto Töttöröö vaihtoi nimeään ja avasi toimiston Ruotsiin

Töttöröö vaihtoi nimensä Troot Networkiksi. Kansainvälinen Troot avasi toimiston Tukholmaan. Troot kertoo pyrkivänsä jatkossa olemaan asiakkailleen yhä strategisempi kumppani. Laajentumispäätös syntyi halusta levittäytyä lähemmäs yritysten päätöksentekoa.

 

PR-toimisto Sugar Helsinki perusti oman design-tavaroiden tuotemerkin

PR- ja viestintätoimisto Sugar Helsinki lanseeraa oman, vastuullisesti tuotettuihin tuotteisiin keskittyvän Sugar-tuotemerkkinsä. Tuotteita myydään Sugar Helsingin verkkokaupassa, joka lanseerataan aluksi suomeksi. Kauppa on aluksi pelkästään suomenkielinen. Englanninkielinen kauppa avautuu myöhemmin.

20.9.2017

Ylen uutistoiminnan johtajaksi on nimitetty Aamulehden päätoimittaja Jouko Jokinen

Ylen hallitus on nimittänyt Jouko Jokisen yhtiön suomenkielisen Uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtajaksi ja vastaavaksi toimittajaksi. Hän raportoi Ylen toimitusjohtajalle Lauri Kiviselle. Uutistoiminnan toisena päätoimittajana jatkaa tammikuussa nimitetty Riikka Venäläinen. Jokinen on työskennellyt vuodesta 2010 Aamulehden vastaavana päätoimittajana, sitä ennen Satakunnan Kansan vastaavana päätoimittajana sekä kustantajana ja päällikkötehtävissä Helsingin Sanomissa.

21.9.2017

Erkka Rantanen Digimarkkinointitoimisto P+SBD:hen

Rantanen toimii P+SBD:ssä Strategy Directorina. Rantanen työskenteli aiemmin MTV:n myyntijohtajana.

Kustannusosakeyhtiö Otava on nimittänyt Kirsi Tähjänjoen markkinointi- ja viestintäjohtajakseen.

Tähjänjoki vastaa Otavan yleisen kirjallisuuden, eli kotimaisen ja suomennetun kaunokirjallisuuden, lasten- ja nuortenkirjojen sekä tietokirjojen markkinoinnin ja viestinnän kokonaisuudesta. Hänen vastuualueensa kattaa kaikkien Otavan kirjaryhmän kustantamojen, eli myös Like Kustannuksen, F-kustannuksen, Moreenin ja Nemon viestinnän ja markkinoinnin. Tähjänjoki siirtyy tehtävään Otavan markkinointi- ja viestintäpäällikön pestistä.

22.9.2017

Tuula Kallio valittiin Mainonnan Monitahon saajaksi

Dagmarin Tuula Kallio on vuoden 2017 Mainonnan Monitaho -tunnustuksen saaja. Hän haluaa ohjata tunnustukseen kuuluvan MAT-säätiön stipendin startupille, joka edistää tekoälyn ja teknologian hyödyntämistä markkinoinnissa. Mainonnan Monitaho on MAT-Säätiön jakama markkinointialan tunnustuspalkinto. Se jaetaan henkilölle, joka toimii esimerkillisesti ja menestyksellisesti markkinointiviestinnän alan kehityksen eteen.

Markkinointitoimisto Bob the Robot on nimittänyt Karolus Viitalan tytäryhtiönsä Bob the Robot Picturesin toimitusjohtajaksi

Viitala on siirtynyt tehtävään syyskuun alussa strategiajohtajan paikalta. Liikkuvaan kuvaan keskittyvää yhtiötä on aiemmin luotsannut sen emoyhtiön toimitusjohtaja Miska Rajasuo muiden tehtäviensä ohella. Tarkoituksena on yhdistää Picturesiin koko Bob the Robotin digitiimi. Yksikköön panostetaan entistä enemmän ja siitä aiotaan rakentaa monipuolinen tuotantoyksikkö, jonka kärkenä on myös digitaalisuus.

25.9.2017

Sanomalehtien liiton tutkimuksen mukaan suomalaisten suosikkimainosväline on sanomalehti

RO Researchin toteuttaman selvityksen mukaan painetut aikakauslehdet keräsivät kuusi prosenttia vastaajien ykkössijoista, sanomalehtien digipalvelut neljä prosenttia sekä radio ja Facebook kaksi prosenttia. Prosentin kannatukseen pääsivät aikakauslehtien digipalvelut, Google ja YouTube.

26.9.2017

Harri Saukkomaa vetämään Carunan viestintää

Tekirin hallituksen puheenjohtaja Harri Saukkomaa ottaa hoteisiinsa sähkönsiirtoyhtiö Carunan viestinnän. Hän on aloittanut yhtiön väliaikaisena ja osapäiväisenä viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtajana ja osallistuu Carunan johtoryhmän kokouksiin toimeksiantonsa ajan.

27.9.2017

Jussi Tuulensuu siirtyy Aamulehden vt. päätoimittajaksi

Päätoimittaja Jussi Tuulensuu siirtyy Aamulehden vt. päätoimittajaksi 9. lokakuuta 2017. Tuulensuu on toiminut Aamulehden päätoimittajana syyskuun 2015 alusta. Aamulehden vastaavan päätoimittajan paikka vapautui, kun nykyinen vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen ilmoitti siirtyvänsä Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaavaksi päätoimittajaksi.

28.9.2017

Taina Erkkilä Jyväskylän yliopiston markkinointi- ja viestintäpäälliköksi

Taina Erkkilä on valittu Jyväskylän yliopiston markkinointi- ja viestintäpäälliköksi 1. lokakuuta 2017 alkaen. Erkkilä on tehnyt tähänastisen uransa viestinnän johtotehtävissä kansainvälisissä pörssiyhtiöissä (Fortum, Huhtamäki, Nissan) ja tätä ennen toiminut viestintätehtävissä mm. Teknillisessä korkeakoulussa.

29.9.2017

Sanna Laakkio aloittaa Suomen Markkinointiliitto MARKin uutena toiminnanjohtajana

Laakkio on työskennellyt viimeksi suoramarkkinoinnin palveluja tarjoavan Grano Dieselin omistamassa markkinoinninsuunnittelutoimisto Planeetta 10:ssä liiketoimintajohtajana.

Raila Lassila Redlandin toimitusjohtajaksi

Toimitusjohtajan paikka vapautuu, kun nykyinen toimitusjohtaja ja Redlandin perustajaosakas Simo Vunneli siirtyy yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi sekä markkinointi- ja bränditiimin vetäjäksi.

 

About

208.100.0.117