Markkinoinnin yleisen kehityksen mukaisesti myös viestinnässä yhä useammalla yrityksellä on tarve omaksua entistä enemmän digitaalisuuteen ja dataan pohjautuvaa lähestymistapaa omaan toimintaan. Cisionin Yhdysvalloissa 2017 tekemän tutkimuksen tulosten mukaan lähes 75 % viestintä- ja markkinointipäättäjistä oli sitä mieltä, että hei eivät hyödyntäneet uusien teknologioiden mahdollisuuksia tarpeeksi viestintäsuunnitelmien toteuttamisessa.
Muutoksen tarve kulkee käsi kädessä kasvavan tarpeen kanssa sisällyttää ansaittu media osaksi markkinointimixiä. Tällä hetkellä omistettu ja maksettu media hallitsevat markkinointibudjettien kakun jakamista. Globaalin maksetun median arvon arvioidaan kasvavan 628 miljardiin dollariin vuonna 2018. Tämä vääristää markkinointimixin tasapainoa ja tekee kokonaisuudesta tehottoman.
Digitaalinen markkinointi ja verkkokauppa ovat jo läpikäyneet muutoksia ja nyt yritysten on aika uudistaa ansaitun median toimintansa viestinnän saralla. Kyse on viestinnän siirtämisestä pelkästään perinteisistä tiedotusvälineistä useisiin eri median muotoihin ja epämääräisten mittarien hylkäämisestä. Potentiaalisen kattavuuden sijaan viestinnän tarvitsee tunnistaa oma vaikutuksensa toimittajien ja vaikuttajien julkaistessa yrityksestä. Viestintä muuttuu ansaitun median hallinnaksi.
Ansaitun median ratkaisu on kampanjoiden aktiivista suunnittelua ja mittaamista käyttämällä standardisoituja systeemejä ja prosesseja. Se mahdollistaa viestijöille toimittajien ja vaikuttajien kohdentamisen, viestien jakamisen ja lopulta kampanjoiden liiketoiminnallisen vaikutuksen mittaamisen.
Viestintäkampanjat ovat perinteisesti perustuneet luovuuteen. Ansaitun median ratkaisu tukee tätä luovuutta teknologian ja datan avulla.
Ansaitun median ratkaisun neljä hyötyä:
Sopivien vaikuttajien saavuttaminen
Ansaitun median ratkaisu auttaa visualisoimaan vaikuttajien väliset yhteydet luodun ja kulutetun sisällön välillä, jotta voit löytää parhaimmat ja sopivimmat kontaktit yrityksellesi.
Yksilöity viestintä
Viestien yksilöinti eri kohderyhmille parantaa tuloksia kattavuuden ja relevanttiuden kautta. Perinteisen “yksi viesti kaikille” -tavan sijaan yrityksesi sanoma sovitetaan eri mikrokohderyhmille. Digitaalisessa markkinoinnissa tämä ei ole mikään uusi juttu ja nyt se on saatavilla myös viestinnässä!
Luotettavat viestintämittarit
Ei enää luottamista “potentiaaliseen kattavuuteen”. Nykytekniikalla on mahdollista saada tietoon reaaliaikainen kattavuus, yleisön profilointi ja raportointi siitä miten vastaanottajat sitoutuvat tiettyihin liiketoimintavoitteisiin, kuten myyntiin ja brändin tunnettuuteen.
Datan keruu yhteen paikkaan
Ansaitun median ratkaisu mahdollistaa ristiriitaisten datalähteiden poistamisen tarkkaa ja luotettavaa dataa varten yhdistäen ansaitun, maksetun ja omistetun median kampanjatyökalut yhteen paikkaan.
Lue lisää ansaitun median ratkaisusta
Cisionin CMO:n Chris Lynchin kirjoittama artikkeli Forbesissa