Vaikuttajat ja vaikuttavuus ovat olleet markkinoinnin ja viestinnän kuumin puheenaihe viime vuosina, eikä loppua näy. Vaikuttajat eivät kuitenkaan ole uusi ilmiö, sillä jo ennen sosiaalisen median vaikuttajia ihmiset ovat seuranneet perinteisen median kautta kuuluisuuksien kulutusvalintoja ja elämäntapoja pyrkien kopioimaan niitä omaan elämäänsä. Samasta ilmiöstä on kyse myös somevaikuttajien kohdalla, nykyään vaikuttajien kenttä vain on monipuolistunut. 

Kun puhutaan vaikuttajamarkkinoinnista tai vaikuttavasta viestinnästä, moni puhuu ainoastaan vaikuttajayhteistyöstä. Me Cisionilla uskomme kuitenkin vaikuttavan viestinnän olevan laajempi ilmiö kuin vain somevaikuttajat. Vaikuttavuudessa kyse on ennen kaikkea oikean viestin kertomisesta oikeassa paikassa oikeaan aikaan halutun vaikutuksen saamiseksi. 

Kiinnostaako vaikuttava viestintä? Lataa täältä oppaamme vaikuttavuuden perusteisita viestijöille. 

Miten viestinnästä sitten saa vaikuttavampaa? Tässä 5 vinkkiä 

Aseta aina tavoite viestinnällesi 

Jotta viestintäsi voisi olla vaikuttavaa, sinun on ensin tiedettävä, miten haluat viestisi vaikuttavan vastaanottajaan. Aseta siis viestinnällesi tavoite. On tärkeää asettaa tavoitteita vuositasolla ja sitoa viestintä osaksi liiketoimintaa. Viestinnän vaikuttavuuden kannalta on kuitenkin tärkeää asettaa tavoitteita myös yksittäisille viestintäkampanjoille. Mieti siis jo ennen viestin lähettämistä, millaisen vaikutuksen haluat vastaanottajaan tehdä. Haluatko saada hänet ostamaan tuotteen? Klikkaamaan linkkiä? Tai jakamaan kuvan somessa? Kun tavoite on asetettu, on helpompi toimia. 

Ajattele vaikuttajia laajemmin 

Vaikuttajat mielletään usein kymmeniä tuhansia seuraajia omaavaksi Instagram-tiliksi tai suosituksi tubettajaksi. Vaikuttajia he varmasti ovatkin, mutta vaikuttajan käsite on todellisuudessa tätä laajempi. Vaikuttaja on henkilö, joka saa toiminnallaan vaikutettua muiden ihmisten käytökseen. Suuri, mutta huonosti sitoutunut seuraajajoukko ei siis välttämättä takaa vaikuttavuutta, vaan vähemmän seuraajia omaavilla mikrovaikuttajilla saattaa olla uskollisempi ja ennen kaikkea sitoutuneempi yleisö. Myös perinteisen median toimittajat ovat vaikuttajia. Journalistit vaikuttavat monen ihmisen mielipiteisiin ja ostopäätöksiin. Älä siis tyydy vaikuttavuutta miettiessäsi ajattelemaan ainoastaan suosituimpia somevaikuttajia. 

Valitse oikeat vaikuttajat 

Kun lähdet tekemään yhteistyötä vaikuttajien kanssa, älä sokaistu suosituimpien vaikuttajien seuraajamääristä tai kilpailijasi tekemästä kampanjasta alan suosituimman tubettajan kanssa. Mieti sen sijaan omaa kampanjaasi tai projektiasi. Millainen vaikuttaja auttaa sinua saavuttamaan tavoitteesi? Onko vaikuttajan oltava kuuluisa sometähti? Ajaisiko lehdistötiedote saman asian? Entä voisiko mikrovaikuttajien joukko toimia suurta vaikuttajaa paremmin ja kustannustehokkaammin? Peilaa valintaasi aina omiin tavoitteisiisi ja tee päätös niiden pohjalta. 

Tarkista taustat 

Ennen kuin otat yhteyttä vaikuttajiin, tarkista heidän taustansa. Oli kyseessä sitten perinteisen median toimittaja tai somevaikuttaja, et halua joutua keskelle itse aiheuttamaasi kriisitilannetta vain siksi, että unohdit turvata selustasi. Onko toimittajalla negatiivinen suhtautuminen toimialaanne? Entä jakaako vaikuttaja somessa mielipiteitä, joiden et halua tulla liitetyksi brändiinne? Tarkista tämä jo etukäteen, niin et joudu myöhemmin selittelemään tekojasi. 

Viesti myös itse 

Brändi tai organisaation henkilöstö voi viestiä vaikuttavasti myös itse. Et siis välttämättä tarvitse vaikuttajayhteistyötä onnistuneisiin viestintäkampanjoihin. Pyri myös omassa viestinnässänne sitouttamaan yleisöjä tiettyyn toimintaan, rakenna henkilöstön asiantuntija-asemaa omissa kanavissanne ja toteuta viestintää strategisesti.  

Kaipaatko lisää tietoa vaikuttavasta viestinnästä ja vaikuttajayhteistyöstä? Lataa oppaamme vaikuttavasta viestinnästä täältä. 


Iida-Emilia.lehtonen@cision.com'

About

Iida vastaa Cision Finlandin markkinoinnista ja viestinnästä. Hän on kiinnostunut etenkin strategisesta sisällöntuotannosta ja siitä, miten analytiikkaa voi hyödyntää viestinnän mittaamisessa ja kehittämisessä.